LoPS:n kotitaika piti koko kevään

JALKAPALLO

Lauantaina 27.6. pelattiin Loimaalla jalkapallon Nelosen viimeinen kevään ottelu kun LoPS isännöi Hirvihovissa Ruskolaista FC RP:tä. Loimaan edustusjoukkue oli suoriutunut sarjasta tähän mennessä hyvin ja voitolla tarjolla olisi ollut sarjan kolmostila ennen kesätaukoa. LoPS oli voittanut kaikki kotiottelunsa tällä kaudella, ja niin myös FC RP joutui lähtemään kotiin ilman pisteitä, kun edustusjoukkue murjoi taululle 6-1 luvut.

Ottelu alkoi LoPS:n vyörytyksellä, kun jo ensimmäisessä hyökkäyksessä Mikko Matinaro syötti Tuomas Hakalan läpi, joka pääsi kokeilemaan ruskolaisvahdin terävyyttä. Maaliin asti pallo ei vielä mennyt, mutta kahdeksan minuutin pyörityksen jälkeen upean ottelun pelannut Iiro Riponiemi murtautui laidalta vapaaksi ja tarjoili T. Hakalalle paikan tyhjään maaliin.

Tilanteessa 1-0 LoPS hallitsi edelleen palloa lopulta koko puoliajan, eikä FC RP:lle annettu juuri mahdollisuuksia hyökätä kontrolloidusti. Toisaalta hyökkäyspäässä ratkaisut eivät olleet terävimpiä, joten numerot säilyivät 1-0:ssa taukoon asti.

Toiselle puoliajalle tuli yhä nälkäinen LoPS, joka lähti jahtaamaan useampia osumia. FC RP tyytyi asemaansa ja yritti hyökätä nopeilla vastaiskuilla. Pallo pyöri loimaalaisten hyökätessä hyvin laidalta toiselle ja ruskolaisilla oli hankaluuksia pysyä perässä. Lopulta noin kymmenes LoPS:n saama kulmapotku tuotti tulosta kun Juho Puolamäki keskitti millintarkasti Niko Räsäsen päähän, joka jatkoi pallon upeasti takakulmaan. Tilanteen ollessa 2-0 LoPS:n keskittyminen jälleen perinteisesti herpaantui ja FC RP päästettiin vähän lepsusti tekopaikoille. Pallo päätyi myös maaliin asti, kun maalissa pelannut Niklas Sundberg joutui torjumaan useamman laukausyrityksen ja puolustuksen siivouskyky ei ollut terävimmillään.

Vain minuuttia myöhemmin T. Hakala pääsi siirtämään LoPS:n kahden maalin johtoon, kun liukkaalla kentällä FC RP:n maalivahti joutui torjumaan laukauksen eteensä ja Tuomas oli ensimmäisenä ripareilla. Pelikellon näyttäessä 70:ää minuuttia ja tilanteessa 3-1 FC RP joutui nostamaan karvausta ja pelaaman avoimemmin, jolloin myös LoPS pääsi ylivoimahyökkäyksiin helpommin. Lopulta kentälle tulleet vaihtopelaajat Mikko Mäkelä, Urim Hoda, kuin myös kauden kauneimman maalin viimeistellyt Mikael Niemelä iskivät maalin mieheen. Loppunumerot 6-1 eivät jättäneet epäselvyyttä voittajasta.

LoPS:n kevätkausi on Nelosen osalta paketissa ja tuloksena on hienosti kolmas sija. LoPS on pelannut muita joukkueita yhden ottelun vähemmän, ja rästipelin voittamalla matkaa kärkeen on vain kolme pistettä. Turun piirin Nelonen on tällä kaudella ennätystasainen, ja moni joukkue taistelee niin kärkipaikoista kuin putoamista vastaankin. LoPS:n vahvuus on tällä kaudella ollut tiukkaakin tiukempi puolustuslinja. Päästettyjä maaleja on sarjan toiseksi vähiten ja huomattava osa näistäkin on tullut rangaistus- ja vapaapotkuista. Maalinteossa joukkueella on vielä petrattavaa, jos joukkue haluaa pysyä taistelussa noususta Kolmoseen.

LoPS:n edustusjoukkue lähtee nyt kesätauolle ja on seuraavan kerran tositoimissa vasta 24.7. kun joukkue matkaa Ruskolle vuorostaan FC RP:n vieraaksi. Seuraava LoPS:n kotipeli on 1.8. TPK 2:sta vastaan. LoPS kiittää kannustuksesta kevätkaudella ja toivottaa kaikki peleihin myös syyskaudella ja kannustamaan LoPS kohti historiallista taistelua Kolmosen paikasta!

Jätä kommentti