LoPS upeaan voittoon Peimarista

JALKAPALLO

LoPS:lla oli tiedossa tärkeä viikko kun Loimaalle olivat tulossa niin sarjakolmonen Peimari Utd kuin viikkoa myöhemmin myös sarjakärki Inter 2.

Taisteluista ensimmäinen käytiin Peimari Unitedia vastaan lauantaina 15.8. Hirvikoskella. LoPS:n tutuksi tulleessa avauskokoonpanossa nähtiin kaksi muutosta, kun leireilemästä kotiin palannut Joonas Puolamäki asettui tolppien väliin ja futsalia LoPS:ssa pelannut Jere Rantala asteli kärkipelaajan rooliin.

Peli alkoi melko tasaisesti, kun molempien pelinrakentelu hieman yski. Molemmilla joukkueilla oli pari loistavaa paikkaa mennä johtoon, mutta vasta minuutti ennen taukovihellystä kuparinen rikkoutui. LoPS:n kulman jälkitilanteessa Juho Halminen sai pallon jalkoihinsa ja puttasi pallon tyylikkäästi verkon perukoille. LoPS siis taukojohdossa 1-0.

Toisella puoliajalla LoPS sai tilaa yhä enemmän hyökkäyskolmanneksellaan ja nopeat hyökkääjät aiheuttivat suuria ongelmia Peimarin puolustuslinjalle. Kellossa oli 58 minuuttia kun Aapo Hakala nosti pallon yli puolustuslinjan suoraan vapaana olleelle Niko Räsäselle, Peimarin maalivahti teki virhearvioinnin, jonka johdosta hän joutui kaatamaan Räsäsen jottei tämä olisi siirtänyt palloa tyhjään maaliin. Pallo vietiin pilkulle, mistä Hakala itse viimeisteli varmasti.

Kuten niin usein tällä kaudella, kahden maalin johtoasemassa LoPS käytännössä luovutti pallon vastustajalle ja ajautui hetkeksi jopa pienoiseen hätään. Pallo kävi jo LoPS-maalin tolpassakin kunnes kotijoukkue taas ryhdistäytyi ja alkoi taistelemaan kunnolla.

Pienoinen ratkaisu nähtiin kun laidalla pelannut Iiro Riponiemi syöksyi pystypalloon ja pitkällä vastassa ollut Peimarin maalivahti kaatoi tämän kortin arvoisesti. Toisen keltaisen ollessa kyseessä joutui muuten hyvin pelannut Peimari-maalivahti poistumaan kentältä. Lopullinen ratkaisu tuli kymmenen minuttia ennen loppua kun muutaman minuutin sisään loimaalaisista maalasivat Mikko Mäkelä ja Valtteri Suominen.

Peimarilta puuttui pelistä puolustuslinjan johtaja Neves Adimar, mikä näkyi heidän pelissään selvästi ja LoPS sai lopulta helpohkon voiton. Tärkeät kolme pistettä jäivät Loimaalle tuloksella 4-0.

Jätä kommentti