Futsalkauden voitolla avannut Palloseura matkasi Somerolle paikallisen Voiman reservien vieraaksi. Isänpäivän mittelö oli kuuma ja tiukka päättyen lopulta vieraiden 6-4 (3-1) voittoon. Näin kauden kahdella voitolla avannut SoVo koki ensimmäisen pistemenetyksensä ja Palloseura nousi tasapisteisiin heidän kanssaan.
Ottelun strategia oli loimaalaisittain valittu selkeästi. Parin vuoden stintti Ykkösessä ja jatkuva tappioiden kerääminen on nyt haluttu kääntää hyväksi opiksi, ja näin myös tehtiin. LoPS puolusti tiukasti, estäen SoVon hyökkäykset keskisektorista ja iski vastaan. Ensimmäinen maali tulikin Iiro Riponiemen riistosta. Iiro pelasi nopeasti Teemu Tuomisen pystyyn, joka jysäytti puolustajan kautta hieman onnekkaasti ohi Matti Ryhdän.
SoVon onnistui tehdä tasoitusmaali Palloseuran tuplausvirheestä, mutta seuraavat kaksi osumaa oli jälleen vieraiden käsialaa. Ensin Arsalan Azizi riisti pallon hyökkäysalueella ja pamautti pitseihin 2-1 ja vain 30 sekuntia ennen taukoa Iiro Riponiemi toimitti kaukolaukauksella Penaltyn takanurkkaan.
Toisen jakson alku oli loimaalaisilta hyvää, mutta mitä pidemmälle ottelu etenii, sen paremmin kotijoukkue otti ohjat käsiin. Ensin Lasse Friskopf liukui takatolpalta pallon reppuun ja hetkeä myöhemmin tilanne oli jo 3-3. Tasoitusmaalia edelsi erikoinen episodi, joka myös kuvasi ottelun toista jaksoa paljolti. Mikael Wilén suojasi palloa oman rangaistusalueen edessä ja SoVon pelaaja työnsi häntä selästä. Erotuomari vihelsi ensin loimaalaisille vapaapotkun. Kun sitten palloa lähdettiin viemään kymmenen metrin pisteelle – johtuiko sitten siitä – vapaapotkun suunta kääntyi. Tässä tilanteessa SoVon kumulatiiviset virheet olivat täynnä. Seuranneesta vapaapotkusta Jani Lehtinen tasoitti ottelun eikä aikaakaan, kun sama herra vei isännät johtoon kympin pisteeltä.
LoPS ei antanut periksi ja onnistui saamaan kaksi kympin vapaapotkua. Ensimmäisen Matti Ryhtä torjui, mutta toisesta Iiro Riponiemi ampui voimalla verkkoon tasoitusosuman. Vain hetkeä myöhemmin Mikael Wilén oli unohdettu maalin edustalle. Wilenin näppärä kääntö ohitti hyvin pelanneen Ryhdän ja LoPS johti jälleen.
Viimeiset neljä minuuttia SoVo painoi päälle ilman maalivahtia. He pääsivät kahdesti kokeilemaan kympin pisteeltä ja kertaalleen kutoselta, mutta joka kerta Joonas Puolamäki oli parempi. Kun vielä ajassa 39.57 Juuso Yli-Mikola puttasi omalta kenttäpuolelta tyhjään maaliin, kirjattiin loimaalaisille 6-4 voitto ja kolme sarjapistettä plakkariin.
SoVo antoi todella hyvän vastuksen ja muistutuksen, että Kakkoseen on LoPSin parin vuoden sapatin aikana noussut hyviä, pelaavia, joukkueita. Tästä on LoPSin mukava suunnata kohti ensi perjantain kotiottelua. Tuolloin vastaan astelee FC NU Hirvihovin parketille. Ottelu alkaa 20.00 ja matsiin on LoPSmaisesti vapaa pääsy. Tervetuloa!